Kausi 2013 takana ja monijakoiset fiilikset.

Kisakausi 2013 on siis taputeltu. Kauden aikana tuli kierrettyä taajaan ympäri Suomea kilpailemassa. Pääpainon ollessa kansallisissa Hämeen alueen suunnistuskisoissa. Sprinttisuunnistuskisoissa kävin ympäri maata. Olinhan ennen kauden alkua kaavaillut sprinttiä itselleni ns. päämatkaksi. Sitä se myös tuloksellisesti olikin.

Suunnistuskisoja kertyi kauden aikana yhteensä 22kpl + Jukolan viesti. Juoksukisoja kävin kipittämässä neljä kpl. Kokonaisstarttien määrä siis 27kpl ja siihen päälle sitten kovat harjoitukset vielä, niin alkaa olemaan riittävästi kovia kesäkaudelle. Ja nyt siitä sitten saa syksyllä maksaa, johon tuonnempana.

Kaikkien suunnistuskilpailujen sijoitusten keskiarvo on 9,5 ja kansallisten kisojen keskiarvo 4,3. Vuosi takaperin taisi kansallisten kisojen keskiarvo olla tuossa 9 kieppeillä. Ehdottomina onnistumisina pidän useimpia sprinttikisoja, joissa olin palkinnoilla 5 kertaa ja kaksi kisaa voitin. Ainoan pääsarjakilpailuni juoksin nimenomaan sprintissä Tampereella 13.9. Tuossa kisassa oli mukana Sprinttimaajoukkue ja maajoukkueen haastajaryhmää. Osallistujia ollen n.30 kpl. Kisaan lähdin lähinnä vertaamaan omaa vauhtiani huippuihin. Tulokset nähtyäni olin yllättynyt. 16. sija tuossa seurassa oli onnistuminen ja tein kisassa vielä muutaman pahan virheen. Toki mukana oli joitakin hylsyjä, mutta sprintissä onnistumiseen kuuluu isolta osalta hyväksytty suoritus.

SM-kisoissa olin mukana ainoastaan sprintissä Mikkelissä keväällä. Karsinnassa juoksin 16. sijalle ja pääsin mukaan A-finaaliin. Finaalissa olin 19. ja sijoitus on ihan tasollani. Ja tuota lähden ensi vuonna parantamaan. Aluemestaruuskisoissa olin sprintissä 3. ja keskimatkalla 4. Sprintin suoritus oli ala-arvoinen, jossa tein n.55s virheen. AM-mitali kuitenkin surkealla suorituksella. Keskimatkan AM-kisa Hämeenlinnassa olikin metsäkisoista ylivoimaisesti se kauden paras ja 4. sijaan olen todella tyytyväinen.

Jukolan viestin avausosuus oli itselleni paras jukola tähän mennessä. Joukkueemmehan lähti matkaan erinäisten sekoilujen takia matkaan 1602 numerolla eli koko letkan hänniltä. vaihtoon tulin 658 sijalla ja osuudella tein ohituksia aivan koko ajan. Ensi vuonna lähtönumeromme on taas viimeisiä, koska meidät hylättiin kahden viimeisen osuuden epäonnistuessa. Toivomuksena olisikin että lähivuosina pääsisin omalle osuudelle matkaan 500 sakissa ja pääsisin sieltä yrittämään sitä nousua seurallemme.

Vuokatin MM-kisaviikko ja Kainuun Rastiviikko oli kauden kohokohta. Reissussa olimme Raimo ja Matti Pusan kanssa. KRV:ssähän juostiin neljä osakilpailua ja ylimääräisenä Katinkulta Open Sprint, mikä juostiin MM-karsintaradoilla. KRV:n kaikki neljä osakilpailua meni ala-arvoisesti itselläni ja meinasin pilata koko viikon tulokseni heti ensimmäisenä päivänä jättämällä yhden rastin väliin. Huomasin virheeni kuitenkin viimeisellä rastilla ja lähdin takaisin metsään hakemaan puuttuvaa leimaa. Loppuviikko sujui samanlailla sekoillessa. Ainoa onnistunut suoritus oli juurikin tuo Open Sprint, jossa sain vauhdikkaan ja virheettömän sprinttiharjoituksen. MM-kisathan oli Suomen kannalta mitä hienoimmat ja omat surkeat suoritukset jäivätkin reissun aikana unholaan. Äänihuuletkin taisivat jäädä muutamaksi viikoksi jonnekkin Hiukan pesisstadionin ympäristöön.

Juoksutapahtumatkin sujuivat kohtuu kivasti tänä vuonna, vaikka niissä murheita olikin enemmän kuin kartta kädessä. Ensimmäisenä oli oman kylämme Noitien kymppi ja siellä rakas kisakumppanini Jani "pappa" Leinonen oli sivussa säästellen kipeää polveaan tulevalle kiekkokaudelle. Reittihän on Ruovesiläisille tuttu todella mäkinen ja raskas hieman yli kympin kierros. Viime vuonna Janin hiuksen hienosti voittaessa minut aikamme oli jossain 42.30 kieppeillä. Tänä vuonna sain lähteä heti alusta vetämään soolojuoksuna reittiä läpi kaatosateessa. Maaliin saavuin kellon näyttäessä 40.16, eli uusi reitin ennätys ja hyvä soolojuoksu. Ensi vuonna ei toivottavasti tarvitse yksin juosta ja saisi vetoapuja muistakin. Toinen kauteen mahtuva mainitsemisen arvoinen juoksu oli Varalan Maratonin puolikas. Mikä nyt on minulle aivan selkeä ylimatka. Olin kaavaillut juoksevani n. 1:25 loppuaikaan omaavaa vauhtia, ja 12km asti tuota vauhtia painelinkin kevyesti ja johdin kisaa 15km asti. Tuolloin kuitenkin edeltävänä viikonloppuna Rautia-rasteilla kiveen kaatumani turvonnut polvi alkoi ilmoitella viiltävällä kivulla itsestään. Kivun seurauksena askelta oli madallettava hiipiväksi, jonka seurauksena vauhti tippui huomattavasti. Lopussa kolme kaveria pääsi ohitseni ja olin lopulta neljäs. Osallistujia mukana oli 56. Mikä on jalkapuolelta ihan ok tulos. Aikakin oli puolikkaan oma ennätykseni 1:32.23. Aikaan en toki ole alkuunkaan tyytyväinen, koska tiedän olevani reilusti alle 1:30 puolikkaan kunnossa.

Tuosta Rautia-rastien kaatumisesta alkoikin kauden alamäki ja sen jälkeen ainoa onnistuminen tulikin juuri tuolla 13.9. pääsarjan sprintissä. 14.9 lauantaina osallistuin Tuusulassa tuplasprinttiin, jossa juostiin kaksi starttia saman päivän aikana. Ensimmäinen startti oli ensimmäinen hylsyni tälle kaudelle. Näin ollen yhteistuloskin oli hylätty. Kisassa ei tossu kyllä noussut ollenkaan kauden aikaisempien sprinttien mallilla. Päätin että nyt olisi aika levätä, jotta jäljellä oleva Mikon päivän sprintti, joka juostaan tänään ja Pirkan-Hölkkä menisivät mallikkaasti läpi.
Mutta puupää on puupää ja tein tyhmän ratkaisun lähtemällä 21.9. Toijalaan juoksemaan 10km maantiejuoksua. Tuolla alkuverkassa tuntui kaikki vielä olevan ok ja startista lähdin matkaan n. 3:45-3:50 km vauhtia ja huomasin heti ekan tonnin jälkeen että nyt tulee noutaja. Hiljensin vauhtia "hölkkä"vauhtiin ja loppumatkan tulin todella rauhallista lenkkeilyvauhtia. Maalissa tiesin että nyt ei ole kroppa kunnossa.
Kotona rupesin purkamaan sykemittarin tietoja läpi ja huomasin tulleeni hölkkäkympin 94% maksimisykkeistä. Maanantaina yhteys Lääkäri Petri Mäkiseen Terveystalolla, jolla kokemusta urheilijoista ja puimme Petrin kanssa tilanteen läpi. Eli sykkeet ei pysy alhaalla, leposyke normaalia korkeampi, verenpaine omaa normaalia korkeampi, mutta verikokeissa kaikki kunnossa. Ei tulehduksia yms. Diagnoosina siis kehon ylirasitustila eli ylikunto. Kaksi viikkoa on nyt levättävä totaalisesti ja seurattava verenpainetta sekä sykkeitä, Kroppa lähtee käymään ylikerroksilla pienestäkin rasituksesta. Kaksi viimeistä kisaa siis jää väliin.

Tämän jälkeen edessä onkin 24.10. Sappileikkaus, missä pääseekin eroon tuosta viime kevään härdellin aiheuttajasta. Jännä nähdä mitä sieltä löytyy. Jotain ylimääräistä sakkaa siellä kuulemma on. Sitten nähdään.

Tämmöinen oli siis kauteni 2013. Kaiken kaikkiaan ihan onnistunut kausi. Ja kun ottaa huomioon tuon ensimmäisen Blogitekstini, niin kaikki voisi olla todella paljon paskemminkin. Kauteni päättyi siis ylikuntoon ja tästä otetaan opiksi ensi kaudella ja kisamääräni tippuu varmasti. Jatkossa panostan vielä enemmän Sprinttisuunnistukseen ja jätän varsinkin pitkiä matkoja vähemmälle. Juoksukisat ja matkat pidän vielä auki. Nyt siis lepäillään ja koitetaan saada krempat kuntoon. Siitä kohti uutta PK-kautta ja aletaan tekeen uutta pohjaa pitkillä hitailla. Juoksukoulu saa myös varmasti jatkoa sekä yhteislenkkejä koitan järkkäillä talvelle, sekä jotain uutta kivaa. Blogiakin koitan taas aika-ajoin päivitellä, kun nuo kisakiireet on hellittänyt.

Ruovesi 29.9.2013 Mikael

Törmäilyä. Uuteen nousuun!! Lottovoitto!!

Tässä diagnoosi jonka mukaan olen nyt kolme viikkoa elänyt.

13.3. käytiin sitten vaimoni kanssa TAYSissa varjoainekuvassa. Ei mennyt se matka ihan niinkun Strömsössä. Aamulla oli ihan rapsakka pakkanen ja pientä pakkaslunta ilmassa. Kotoa n. 20 km päässä havaitsin edessä n. 150m päässä lumipilven, jonka auto varmasti jättää jälkeensä. Siinä kerittiin muutama sana huonosta näkyvyydestä vaihtamaan ja laitoin takasumuvalon itselle päälle. Muutama kilometri tästä eteenpäin on risteykset sekä vasempaan ja oikealle. Huomaankin äkkiä edessä lumipilven keskellä paikallaan seisovan auton, joka vilkuttaa vasempaan ja vastaan tulee toinen auto. Ehdin toteamaan että nyt ei sitten muuten pysähdy. Hyppään seisomaan jarrulle ja ABS paukuttaa liukkauden merkiksi. Teen väistöliikkeen oikealle tarkoituksena ajaa ojaan ja välttää törmäys. Penkka ojan pielessä on kuitenkin jäinen ja ei anna periksi vaan auto pysyy tiellä ja kääntyy poikittain. Seurauksena meidän auton vasen takakulma osuu edessä olevan auton oikeaan takakulmaan. Törmäys ei ole kova, mutta riittävä laukaisemaan sivutörmäysverhon vasemmalta autostamme. Auton pysähtyessä risteykseen sammutan sen ja laitan hätävilkut päälle. Huomaan että silmälasit on lentäneet pois päästä sivutyynyn lauettua. Lasit löytyy ja toinen linssikin, joka on irronut laseista. Mies vastapuolen autostakin on tullut kyselemään että sattuiko pahasti. Nousemme autosta ja toteamme että vauriothan on hyvinkin pienet molemmissa autoissa (lukuun ottamatta Bagien laukeamista). Nappailemme muutamia kuvia autoista ja vaihdamme yhteystiedot. Itse repäisen oikeasta etukulmasta sisälokasuojan irti, joka on jäisen penkkakosketuksen voimasta taittunut kaksin kerroin pyörän väliin. Iina on jo soittanut isälleen , joka on töissä n. 7km päässä paikalta. Lähdemme omalla autolla sivuverhot alhaalla vaihtamaan autoa. Ehdimme varjoainekuvaan juuri ajallaan. Onneksi lähdettiin liikkeelle ajoissa, kun oli niin paha keli :) Matkan aikana ehdin jo tehdä vahinkoilmoituksenkin vakuutusyhtiöön ja homma lähtee siltä osin rullaamaan.

Varjoainekuvauksessa ei mitään ihmeellistä sinällään ollut. Jännä kokemus. Tuloksia joutui jännittämään viikonlopun yli. 18.3. Tälle päivälle oli varattuna lääkäriaika TAYSin gastroenterologian polille. Tämä odottaminen ja epätiedossa oleminen onkin ollut tässä kaikkeista kovinta lähinnä pääkopalle. Nämä kolme viikkoa on takuulla tuntuneet elämäni pisimmiltä viikoilta. Todella huonosti nukuttuja öitä ja ruoka ei ole maittanut ollenkaan edelliseen tapaan, koska lenkkiä en ole juurikaan juossut. Kulutus on ollut aika nollassa. Kropassa sinällään ei mitään ihmeellisiä ylimääräisiä tuntemuksia ole ollut.

No tänään sitten oli se "tuomion" kuuleminen. Viime yönä ei tullut nukuttua juuri yhtään ja viimeinen puoli tuntia ennen kun pääsimme sisälle lääkärin puheille tuntui todella pitkälle. Ehdin varmasti tarkistaa Facebookin ja Twitterin 20 kertaa puolen tunnin aikana kännykästä. Lääkäri kyseli minulta tuntemuksia ja olenko menettänyt painoa yms... Sitten katselimme varjoainekuvia näytöltä ja lääkäri toteaa että ei täällä mitään kasvainta ole!! Zäbälägädingdong!! Naamani kääntyy hymyyn ja Iinan samoin. Tämän jälkeen itse en kauheasti kyllä edes muista mitä lääkäri mulle puhuu. Mutta jatkotutkimuksiin saan taas lähetteen. Sapessa olevan sakkakertymän takia. Se saattaa vaatia jonkun operaation ja sappileikkauksen, mikä oli alunperinkin oire mitä minulta lähdettiin tutkimaan. Mutta sehän nyt kuitenkin on ihan rutiinitoimenpide. Pääasia tässä on se että mitn kasvainta ei ole!!! Ei muuta kotia kohti hölmön näköinen virne kummankin naamalla.

Kuva 4.4.2012 vielä on lumitreeniä jäljellä tälle vuodellekin.

Minä heitän Iinan iltavuoroon Terveyskeskukselle. Itse suuntaan pitkästä aikaa kunnon lenkille päästelemään höyryjä kropasta, kun lapsien hakuun hoidostakin on vajaa pari tuntia aikaa. Päästelen lähialueen teillä ja metsäautoteillä tunnin aivan uskomattomassa sumussa ja kiljahtelen, karjahtelen ja tuuletan kuin Rocky Balboa konsanaan. Fiilis on aivan uskomattoman hyvä!! Sen verran tajusin lenkille lähtiessä että sykemittarin nappasin mukaan, mutta footpodi jäi laittamatta. Sykemittarin mukaan olen sinkoillut koko tunnin 171 keskarilla ympäri Hämäläisiä teitä. Aika kova paineiden päästelyreeni tuli vedettyä. Nyt siis tavoitteet on samat kuin kolme viikkoa sitten ja kohti Mikkelin SM-sprinttiä matka käy. Lisenssit maksuun ja myös Kainuun Rastiviikoille ilmottautumiset sisään. Hieman ehkä nyt joutuu miettimään kevään harjoitteluita uudelleen ja ajatteleen ehkä jopa jonkun ohjelman noudattamista. Tähän asti kun olen treenannut lähinnä fiiliksen mukaan ja koittanut kovemmilla viikoilla tehdä sen kaksi kovaa harjotusta pk-harjoitusten lisäksi ja kevyemmillä viikoilla vain yhden kovan reenin. Jos joillain kokeneemmilla on hyviä vinkkejä heittää tähän väliin niin kaikki apu otetaan avosylin vastaan.

Blogin kirjoitusta en kuitenkaan nyt meinaa lopettaa, vaan pyrin tänne nyt kirjoitteleen hieman harjoittelustani ja kesän kilpailuista raportteja.

Huippusuperhyperterveisin :))) Miksu

Taustoja ja intohimoni suunnistukseen. Sekä helmikuun uutiset.

Olen 35-vuotias Aino-Kaisan 4v ja Akselin 2,5v isä Ruovedeltä. Vajaan viikon päästä 9.3 on ensimmäinen hääpäiväni Iina Mattilan kanssa. Olemme seurustelleet 11 vuotta ja kihloissa olemme olleet vuodesta 2005.
Suhteeni urheiluun on tällä hetkellä intohimoinen. Olenkin järjestellyt asioita päässäni viime aikoina ja perhe on ollut aina sijalla 1. ja tällä hetkellä treenaminen ja urheilu on vahvalla sijalla 2. ja työ tulee hyvänä kolmosena.
Alkuvuosi 2013 on mennytkin pääasiassa perheen, treenaamisen ja työn ehdoilla. 2012 kesällä minun oli tarkoitus jo olla kovassa kunnossa ensiesiintymisessä H35 sarjan suunnistuskilpailuissa. Se tavoite jäi täyttämättä, oikean kyynärpään murtuman takia syksyllä 2011 ja huonon talviharjoittelun seurauksena.
2012 vuosi olikin minulle H35 sarjassa lähinnä vauhdin tunnustelua ja terveisten juoksua. Tietäisinhän sitten kuinka kovaa tarvitsee treenata tänä talvena, jotta pääsisin edes jollain matkoilla SM-kisoissa A-finaaliin asti. Päätavoitteeksi tulevalle kesälle olin jo etukäteen kaavaillut toukokuun Mikkelin SM-sprintin ja Kainuun rastiviikot MM-kisojen ohessa. Sprintin olen itselleni vahvaksi todennut lähinnä hyvän juoksuvauhtini ja heikomman suunnistustaitoni johdosta.

Harjoitteluni 2013  alkuvuonna onkin sisältänyt paljon peruskestävyysharjoittelua ja sopivassa suhteessa vauhtikestävyysharjoittelua, sekä jumppaamista punttisalilla. Helmikuun lopun juoksukilometrit olivat hieman yli 600 km. Viikkokilometrien vaihdellessa 60-90 km välillä. Yksittäisinä harjoituksina haluan muutaman vauhtiharjoituksen nostaa esille, jotka saatta antaa osviitta tämän hetken kunnostani. 16.2 juostu VK15 km aikaan 1h03min 165 keskisykkeellä (minulta mitattu maksimi pyöräergolla 194). Keskimatkan suunnistuskisat juoksen n.175 keskisykkeillä. eli kaikkiaan hyvä 15km harjoitus. Sekä useammat helmikuussa juostut tonnin vetoreenit, joissa tonnien vauhdit on vaihdelleet 3:30-3:50 välillä sykkeiden majaillessa 177-165 välillä.
Tämä kuitenkin riittänee tarkemmin harjoittelustani alkuvuonna.

Vuodenvaihteen jälkeen minulla alkoi tuntumaan rinnassa aika-ajoin aaltoilevaa kipuilua, mitä on tuntunut jo vuosien ajan, tiedä sitten onko samoja asioita kyseessä. Tammikuussa tullut kipukohtaus oli kuitenkin niin raju että yöllisen tuskailun jälkeen lupasin Iinalle meneväni lääkäriin aiheesta. Epäily itsellä oli sappikivistä ja niitä paikallisessa terveyskeskuksessakin epäiltiin ja sainkin lähetteen ultraäänitutkimukseen, sekä Litalgin reseptin kipukohtauksien varalle. Ultraäänitutkimus tehtiin minulle 22.2.2013 ja jäin odottelemaan tuloksia.
27.2. keskiviikkona kesken työpäivän sain soiton lääkäriltä ja ultran tuloksen.
Ei ollut sappikiviä ei. Mutta haimassa näkyy tumormainen patti. Booom! Siinä tulikin kovin isku ikinä vasten lärviä. Eli siis suomennettuna haimassa on kasvain.
Kyynel tirahtaa välittömästi poskelle, lääkärin selventäessä puhelimessa jotain aiheeseen liittyvää. Saan kuitenkin selville että lähetteet jatkotutkimuksiin TAYS:iin on lähetetty ja jäisin odottelemaan puhelinsoittoa jatkotutkimuksiin. Kiitos ja kuulemiin.
Kovemman treenamisen voi siis unohtaa ja tulevat kilpailut. Harjoituspäiväkirjaan en ole tämän jälkeen koskenut. Yhden kävelylenkin ja yhden 18km hitaan yhteislenkin tehnyt uutisen jälkeen. Kaksi työpäivää sinnittelin töissä, ennen kun kerroin mistä on kyse. Tällä hetkellä olen siis 3 päivää sairaslomalla töistä, koska en ole viime keskiviikon jälkeen nukkunut yhtäkään yötä kokonaan edes kunnon yömyssyllä ja käytännössä pisimmät yhtäjaksoiset unet on olleet hieman yli tunnin pätkiä. Eli rytmi on mennyt aivan sekaisin ja ajatukset päässä ei anna hetken rauhaa. Odotan jatkuvasti vaan puhelinsoittoa, että pääsisin jatkotutkimuksiin ja saisin enemmän tietoa. Nyt tieto on hyvin epämääräistä ja mielikuvitus on saanut vallan. Totuus kuitenkin on että eipä ihmiselle tyhjän takia moisia uutisia kerrota ja kilpaurheilun saan unohtaa toistaiseksi. Nyt olen päättänyt kuntoilla pysyäkseni terveenä ja nopeuttaakseni paranemista tästä sonnasta. Toivottavasti hyvästä fyysisestä kunnosta nyt löytyisi apua siis.
Aivan ja Nuuskan käytönkin ehdin lopettamaan tästä päivästä tasan kolme viikkoa sitten ja en ole ratkennut uudelleen. Enkä aio ratketa. Pelkäänkin että johtuuko tämä nyt pitkäaikaisesta (yli 10v)käytöstäni. Nuuskahan on vahvasti yhdistetty jossain tutkimuksissa haimasyövän aiheuttajaksi.

Ei siis niin kauhean mieltäylentävä ensimmäinen blogiteksti, mutta tulen tässä nyt purkamaan omaa taisteluani ja toivottavasti pääsen mahdollisimman pian jatkamaan normaalia harjoittelua ja asettamaan uudet kilpailutavoitteet. Nyt kuitenkin kuntoillaan siis sairauden ehdoilla ilman tavotteita ja treenipäiväkirjoja.

: (   Miksu