Taustoja ja intohimoni suunnistukseen. Sekä helmikuun uutiset.

Olen 35-vuotias Aino-Kaisan 4v ja Akselin 2,5v isä Ruovedeltä. Vajaan viikon päästä 9.3 on ensimmäinen hääpäiväni Iina Mattilan kanssa. Olemme seurustelleet 11 vuotta ja kihloissa olemme olleet vuodesta 2005.
Suhteeni urheiluun on tällä hetkellä intohimoinen. Olenkin järjestellyt asioita päässäni viime aikoina ja perhe on ollut aina sijalla 1. ja tällä hetkellä treenaminen ja urheilu on vahvalla sijalla 2. ja työ tulee hyvänä kolmosena.
Alkuvuosi 2013 on mennytkin pääasiassa perheen, treenaamisen ja työn ehdoilla. 2012 kesällä minun oli tarkoitus jo olla kovassa kunnossa ensiesiintymisessä H35 sarjan suunnistuskilpailuissa. Se tavoite jäi täyttämättä, oikean kyynärpään murtuman takia syksyllä 2011 ja huonon talviharjoittelun seurauksena.
2012 vuosi olikin minulle H35 sarjassa lähinnä vauhdin tunnustelua ja terveisten juoksua. Tietäisinhän sitten kuinka kovaa tarvitsee treenata tänä talvena, jotta pääsisin edes jollain matkoilla SM-kisoissa A-finaaliin asti. Päätavoitteeksi tulevalle kesälle olin jo etukäteen kaavaillut toukokuun Mikkelin SM-sprintin ja Kainuun rastiviikot MM-kisojen ohessa. Sprintin olen itselleni vahvaksi todennut lähinnä hyvän juoksuvauhtini ja heikomman suunnistustaitoni johdosta.

Harjoitteluni 2013  alkuvuonna onkin sisältänyt paljon peruskestävyysharjoittelua ja sopivassa suhteessa vauhtikestävyysharjoittelua, sekä jumppaamista punttisalilla. Helmikuun lopun juoksukilometrit olivat hieman yli 600 km. Viikkokilometrien vaihdellessa 60-90 km välillä. Yksittäisinä harjoituksina haluan muutaman vauhtiharjoituksen nostaa esille, jotka saatta antaa osviitta tämän hetken kunnostani. 16.2 juostu VK15 km aikaan 1h03min 165 keskisykkeellä (minulta mitattu maksimi pyöräergolla 194). Keskimatkan suunnistuskisat juoksen n.175 keskisykkeillä. eli kaikkiaan hyvä 15km harjoitus. Sekä useammat helmikuussa juostut tonnin vetoreenit, joissa tonnien vauhdit on vaihdelleet 3:30-3:50 välillä sykkeiden majaillessa 177-165 välillä.
Tämä kuitenkin riittänee tarkemmin harjoittelustani alkuvuonna.

Vuodenvaihteen jälkeen minulla alkoi tuntumaan rinnassa aika-ajoin aaltoilevaa kipuilua, mitä on tuntunut jo vuosien ajan, tiedä sitten onko samoja asioita kyseessä. Tammikuussa tullut kipukohtaus oli kuitenkin niin raju että yöllisen tuskailun jälkeen lupasin Iinalle meneväni lääkäriin aiheesta. Epäily itsellä oli sappikivistä ja niitä paikallisessa terveyskeskuksessakin epäiltiin ja sainkin lähetteen ultraäänitutkimukseen, sekä Litalgin reseptin kipukohtauksien varalle. Ultraäänitutkimus tehtiin minulle 22.2.2013 ja jäin odottelemaan tuloksia.
27.2. keskiviikkona kesken työpäivän sain soiton lääkäriltä ja ultran tuloksen.
Ei ollut sappikiviä ei. Mutta haimassa näkyy tumormainen patti. Booom! Siinä tulikin kovin isku ikinä vasten lärviä. Eli siis suomennettuna haimassa on kasvain.
Kyynel tirahtaa välittömästi poskelle, lääkärin selventäessä puhelimessa jotain aiheeseen liittyvää. Saan kuitenkin selville että lähetteet jatkotutkimuksiin TAYS:iin on lähetetty ja jäisin odottelemaan puhelinsoittoa jatkotutkimuksiin. Kiitos ja kuulemiin.
Kovemman treenamisen voi siis unohtaa ja tulevat kilpailut. Harjoituspäiväkirjaan en ole tämän jälkeen koskenut. Yhden kävelylenkin ja yhden 18km hitaan yhteislenkin tehnyt uutisen jälkeen. Kaksi työpäivää sinnittelin töissä, ennen kun kerroin mistä on kyse. Tällä hetkellä olen siis 3 päivää sairaslomalla töistä, koska en ole viime keskiviikon jälkeen nukkunut yhtäkään yötä kokonaan edes kunnon yömyssyllä ja käytännössä pisimmät yhtäjaksoiset unet on olleet hieman yli tunnin pätkiä. Eli rytmi on mennyt aivan sekaisin ja ajatukset päässä ei anna hetken rauhaa. Odotan jatkuvasti vaan puhelinsoittoa, että pääsisin jatkotutkimuksiin ja saisin enemmän tietoa. Nyt tieto on hyvin epämääräistä ja mielikuvitus on saanut vallan. Totuus kuitenkin on että eipä ihmiselle tyhjän takia moisia uutisia kerrota ja kilpaurheilun saan unohtaa toistaiseksi. Nyt olen päättänyt kuntoilla pysyäkseni terveenä ja nopeuttaakseni paranemista tästä sonnasta. Toivottavasti hyvästä fyysisestä kunnosta nyt löytyisi apua siis.
Aivan ja Nuuskan käytönkin ehdin lopettamaan tästä päivästä tasan kolme viikkoa sitten ja en ole ratkennut uudelleen. Enkä aio ratketa. Pelkäänkin että johtuuko tämä nyt pitkäaikaisesta (yli 10v)käytöstäni. Nuuskahan on vahvasti yhdistetty jossain tutkimuksissa haimasyövän aiheuttajaksi.

Ei siis niin kauhean mieltäylentävä ensimmäinen blogiteksti, mutta tulen tässä nyt purkamaan omaa taisteluani ja toivottavasti pääsen mahdollisimman pian jatkamaan normaalia harjoittelua ja asettamaan uudet kilpailutavoitteet. Nyt kuitenkin kuntoillaan siis sairauden ehdoilla ilman tavotteita ja treenipäiväkirjoja.

: (   Miksu