 |
Tässä diagnoosi jonka mukaan olen nyt kolme viikkoa elänyt. |
13.3. käytiin sitten vaimoni kanssa TAYSissa varjoainekuvassa. Ei mennyt se matka ihan niinkun Strömsössä. Aamulla oli ihan rapsakka pakkanen ja pientä pakkaslunta ilmassa. Kotoa n. 20 km päässä havaitsin edessä n. 150m päässä lumipilven, jonka auto varmasti jättää jälkeensä. Siinä kerittiin muutama sana huonosta näkyvyydestä vaihtamaan ja laitoin takasumuvalon itselle päälle. Muutama kilometri tästä eteenpäin on risteykset sekä vasempaan ja oikealle. Huomaankin äkkiä edessä lumipilven keskellä paikallaan seisovan auton, joka vilkuttaa vasempaan ja vastaan tulee toinen auto. Ehdin toteamaan että nyt ei sitten muuten pysähdy. Hyppään seisomaan jarrulle ja ABS paukuttaa liukkauden merkiksi. Teen väistöliikkeen oikealle tarkoituksena ajaa ojaan ja välttää törmäys. Penkka ojan pielessä on kuitenkin jäinen ja ei anna periksi vaan auto pysyy tiellä ja kääntyy poikittain. Seurauksena meidän auton vasen takakulma osuu edessä olevan auton oikeaan takakulmaan. Törmäys ei ole kova, mutta riittävä laukaisemaan sivutörmäysverhon vasemmalta autostamme. Auton pysähtyessä risteykseen sammutan sen ja laitan hätävilkut päälle. Huomaan että silmälasit on lentäneet pois päästä sivutyynyn lauettua. Lasit löytyy ja toinen linssikin, joka on irronut laseista. Mies vastapuolen autostakin on tullut kyselemään että sattuiko pahasti. Nousemme autosta ja toteamme että vauriothan on hyvinkin pienet molemmissa autoissa (lukuun ottamatta Bagien laukeamista). Nappailemme muutamia kuvia autoista ja vaihdamme yhteystiedot. Itse repäisen oikeasta etukulmasta sisälokasuojan irti, joka on jäisen penkkakosketuksen voimasta taittunut kaksin kerroin pyörän väliin. Iina on jo soittanut isälleen , joka on töissä n. 7km päässä paikalta. Lähdemme omalla autolla sivuverhot alhaalla vaihtamaan autoa. Ehdimme varjoainekuvaan juuri ajallaan. Onneksi lähdettiin liikkeelle ajoissa, kun oli niin paha keli :) Matkan aikana ehdin jo tehdä vahinkoilmoituksenkin vakuutusyhtiöön ja homma lähtee siltä osin rullaamaan.
Varjoainekuvauksessa ei mitään ihmeellistä sinällään ollut. Jännä kokemus. Tuloksia joutui jännittämään viikonlopun yli. 18.3. Tälle päivälle oli varattuna lääkäriaika TAYSin gastroenterologian polille. Tämä odottaminen ja epätiedossa oleminen onkin ollut tässä kaikkeista kovinta lähinnä pääkopalle. Nämä kolme viikkoa on takuulla tuntuneet elämäni pisimmiltä viikoilta. Todella huonosti nukuttuja öitä ja ruoka ei ole maittanut ollenkaan edelliseen tapaan, koska lenkkiä en ole juurikaan juossut. Kulutus on ollut aika nollassa. Kropassa sinällään ei mitään ihmeellisiä ylimääräisiä tuntemuksia ole ollut.
No tänään sitten oli se "tuomion" kuuleminen. Viime yönä ei tullut nukuttua juuri yhtään ja viimeinen puoli tuntia ennen kun pääsimme sisälle lääkärin puheille tuntui todella pitkälle. Ehdin varmasti tarkistaa Facebookin ja Twitterin 20 kertaa puolen tunnin aikana kännykästä. Lääkäri kyseli minulta tuntemuksia ja olenko menettänyt painoa yms... Sitten katselimme varjoainekuvia näytöltä ja lääkäri toteaa että ei täällä mitään kasvainta ole!! Zäbälägädingdong!! Naamani kääntyy hymyyn ja Iinan samoin. Tämän jälkeen itse en kauheasti kyllä edes muista mitä lääkäri mulle puhuu. Mutta jatkotutkimuksiin saan taas lähetteen. Sapessa olevan sakkakertymän takia. Se saattaa vaatia jonkun operaation ja sappileikkauksen, mikä oli alunperinkin oire mitä minulta lähdettiin tutkimaan. Mutta sehän nyt kuitenkin on ihan rutiinitoimenpide. Pääasia tässä on se että mitn kasvainta ei ole!!! Ei muuta kotia kohti hölmön näköinen virne kummankin naamalla.
 |
Kuva 4.4.2012 vielä on lumitreeniä jäljellä tälle vuodellekin. |
Minä heitän Iinan iltavuoroon Terveyskeskukselle. Itse suuntaan pitkästä aikaa kunnon lenkille päästelemään höyryjä kropasta, kun lapsien hakuun hoidostakin on vajaa pari tuntia aikaa. Päästelen lähialueen teillä ja metsäautoteillä tunnin aivan uskomattomassa sumussa ja kiljahtelen, karjahtelen ja tuuletan kuin Rocky Balboa konsanaan. Fiilis on aivan uskomattoman hyvä!! Sen verran tajusin lenkille lähtiessä että sykemittarin nappasin mukaan, mutta footpodi jäi laittamatta. Sykemittarin mukaan olen sinkoillut koko tunnin 171 keskarilla ympäri Hämäläisiä teitä. Aika kova paineiden päästelyreeni tuli vedettyä. Nyt siis tavoitteet on samat kuin kolme viikkoa sitten ja kohti Mikkelin SM-sprinttiä matka käy. Lisenssit maksuun ja myös Kainuun Rastiviikoille ilmottautumiset sisään. Hieman ehkä nyt joutuu miettimään kevään harjoitteluita uudelleen ja ajatteleen ehkä jopa jonkun ohjelman noudattamista. Tähän asti kun olen treenannut lähinnä fiiliksen mukaan ja koittanut kovemmilla viikoilla tehdä sen kaksi kovaa harjotusta pk-harjoitusten lisäksi ja kevyemmillä viikoilla vain yhden kovan reenin. Jos joillain kokeneemmilla on hyviä vinkkejä heittää tähän väliin niin kaikki apu otetaan avosylin vastaan.
Blogin kirjoitusta en kuitenkaan nyt meinaa lopettaa, vaan pyrin tänne nyt kirjoitteleen hieman harjoittelustani ja kesän kilpailuista raportteja.
Huippusuperhyperterveisin :))) Miksu
Johan täsä kuule iha herkistyy, on vain hieno juttu!
VastaaPoistaHieno homma!
VastaaPoistaJatka vaan blogia, kun tuntuu "kynä" pysyvän hyvin kädessä.
Jussi
Onneksi olkoon !
VastaaPoistaTuossa on melkoista varjelusta yhdelle päivälle.
Ehkäpä elämääsi tulee nyt uudenlaista syvyyttä, lotossa ei tarvitse enää voittaa...
Kyllähän tässä oppi arvostamaan pieniä elämän iloja aivan eri mallilla ja kyllähän tämä terveys on se lottovoitto!!
VastaaPoistaOnnittelut täältäkin! Huikea down & up -tositarina kerrassaan. Huikea juttu, että olet terve! Tsemppiä tuleviin haasteisiin. Kenties täytyy twitteristäkin seurata menoasi ;) T: @onnivahaaho
VastaaPoista